Slovakia. Elikkäs lähdimme tulemaan takaisin kotia kohti ja päätimme mennä Slovakian kautta Puolaan päin. Slovakiasta emme tienneet paljoakaan, mutta Slovakia osoittautui oikein hauskaksi paikaksi. Saksaa puhuivat paremmin kuin englantia ja minä pääsin vähän tulkkaamaan yöpaikkamme isännän ja Tommin välillä. Yöpymispaikkamme pariskunnalle oli täysi yllätys, että meillä oli kolme lasta mukanamme. Varauksessa oli tullut joku virhe ja heillä oli tieto vain kahdesta aikuisesta, muuten asia olisi ollut vissiin ihan ok, mutta kun jostakin syystä siellä paikassa oli erityisenä toiveena, että ei lapsia ollenkaan. No siinä sitten oltiin jo kaikki kamat leväytettynä ja lapset ulkona leikkimässä. Lopputuloksena oli että isäntä sanoi, että tämä oli nyt  meidän lapsille lahja, että ei tarvitse maksaa heistä mitään lisähintaa tms.

Eli kieliä kannattaa aina opiskella! Enpä tiennyt silloin yläasteella, että saksaa puhutaan näin monessa Euroopan maassa ja että nää tyypit täällä ei välttämättä osaa ollenkaan englantia, vaikka ollaan kuitenkin Euroopassa. No joo, sitten seuraavana päivänä meillä oli ylläri lapsille  (Koska Roosa oli ihan pettynyt kun se kuuli, että Suomessa on Juhannus ja me ollaan täällä ihan muualla. Se moneen kertaan totesi Iirikselle, että: " Iiris me ollaan täällä ja meillä ei oo kokkoa, nyt lähdetään kyllä Suomeen." Vietiin lapset siis palkintomatkalle ja  juhannusreissulle isoon vesipuistoon. Palkintomatkalle koska ne on jaksaneet hyvin kiertää museoissa jms. Siitähän ne tykkäsi ja olihan se kivaa kokeilla esimerkiksi sellasia kuumia lähteitä, joita tulee Slovakiassa ja Unkarissa maan alta. Sen takia täällä on paljon kylpylöitäkin, koska täällä hyödynnetään niitä kuumia lähteitä..

 

Unkari. Tuhatvuotinen valtakunta idän sekä lännen välillä täynnä sepitettyjä ja ei niin sepitettyjä tarinoita. Kroatian sekoilujen jälkeen suuntasimme Balatonin rannoille. Balaton on n. 75 km pitkä ja muutaman kilometrin levyinen tuliperäisen toiminnan synnyttämä Keski-Euroopan suurin järvi. Pohjoisrannalla sijaitsee useita jo miljoonia vuosia sitten sammuneita tulivuoria, joiden ympäristöönsä puhaltama tuliperäinen kiviaines on tehnyt maasta hyvin hedelmällisen ja alue tunnetaankin erityisesti viineistään. Järvi on matala ja rannoiltaan hiekkainen; seikkoja jotka tekivät Balatonin rannoista jo 1800-luvulla suositun lomailukohteen. Globalisaation tarjoama mahdollisuus unkarilaisille matkustaa omien rajojensa ulkopuolelle yhdistettynä Euroopan talouskaaokseen on kuitenkin tehnyt viime vuosina alueella tuhojaan, aiheuttaen ylikuumentuneen turistibisneksen kyykkäämisen. Joka kolmas ranta-asunto on myynnissä ja puolet hotelleista/majataloista/ravintoloista on laittanut lapun luukulle.

Itse järvi on ihan huippu, veden lämpötila kesäpäivisin on n. +25 ja hiekkaisia rantoja on tarjolla muutaman kilometrin välein. Päiväsaikaan osalle rannoista on nimellinen sisäänpääsymaksu, jolla katetaan paikalla jatkuvasti päivystävän lääkärin kulut. Roosa sai järvestä jonkun naarmun/ötökän pureman ja terveydenhoitohenkilökunta oli heti paikalla vajaan kymmenen askeleen päässä. På gratis. Kävimme myös tölläämässä pariakin tuliperäisesti syntynyttä calderaa, joista toisen laelle oli jo 700 vuotta sitten joku keksinyt linnoituksen kyhäämään. Toisen kukkulan kupea oli aikoinaan louhittu, joka oli paljastanut muinaisen maanalaisen laavajärven geologisine erikoisuuksineen.

Balatonin maaseutumeiningin rentouttamina sukelsimme sykkivään Budapestiin. Eurooppalaisen kulttuurin ja taiteen keskipisteenä tunnettu kaupunki suurellisine arkkitehtuureineen ja valtavavine ihmisvirtoineen oli aisteja stimuloiva kokemus. Kävimme kansallisgalleriassa pällistelemässä sekä maailmankuulujen taiteentekijöiden tuherruksia että muinaisaarteita kreikkalaisesta kulttuurista aina egyptiläisten kautta kymmentuhatvuotisiin emopatsaisiin. Toisena yönä lepuutimme huoneistossa jonka hissi ja rappukäytävä sisäpihoineen oli jo itsessään omanlainen kulttuurikokemuksensa. Vanhan, jo rapistuneen eleganssin historiallinen havina kävi noissa rapautuneissa kalkkikoristelluissa parvekkeissa ja pylväiköissä auringon paahtaman päivän kääntyessä iltaan elohopean osoittaessa yli 34 asteen. 

 

Kroatia on ollut oikea kommellusten ja kohelluksen maa. Heti ensimmäisenä aamuna oltiin Pulassa. Siis sen nimisessä kaupungissa, jossa oli muinaisten roomalaisten gladiaattorikoulujen rakennuttama amfiteatteri, jossa on tarjottu leipää, sirkushuveja ja verenvuodatusta joskus vuonna 50 ja nakki. Pulasta jatkoimme sisemmäksi Kroatiaa, kohti Plivnitsen kansallispuistoa. Ei muuta kuin yöpaikan osoite navigaattoriin j menoksi. Asetukset navista olen valinnut tietenkin siten, että päällystämättömille teille ei mennä. Kylä toisensa jälkeen tie alkaa muuttua kuoppaisemmaksi ja pusikkoisemmaksi ja lopulta löydämme itsemme kaatopaikalta, jonka jälkeen tie muuttuu ensin soratieksi ja lopulta metsätraktoriväyläksi. Sitten tuleekin vastaan teräsportti, jossa ilmaistaan riittävän monella kielellä: ulkomaalaisilta pääsy kielletty, alueelle tunkeutujat ammutaan. Tämä on nyt ilmeisesti se ensimmäisessä postauksessa ennustamani merkki, että on aika kääntyä takaisin. Myöhemmin Zagrebissa meinasin saada vielä rengaslukon autooni pysäköityäni "väärin" vanhaan kaupunkiin. Mutta alla lisää.

Kroatiassa siis oltiin tuossa pari päivää ja yötä. Käytiin tosi hienossa luonnonpuistossa katsomassa vesiputouksia ja käveltiin siellä yhden lammen ympärillä. Näkymät olivat tosi hienoja ja vesi turkoosin läpinäkyvää. Lapset saivat juosta vapaasti siellä poluilla, kunhan näkivät meidät. Innoissaan olivat, Nellukka oppi juoksemaan kiemurrellen varoen puiden juuria. Toiseksi yöksi mentiin Adrianmeren rannalle ja siellä käytiin iltauinnilla ja rannalla syömässä pitsaa. Kauheasti on tehty kaikenlaista ja menty paljon autolla paikasta toiseen. Välillä  on pidetty välipäiviä, jolloin ollaan kävelty paljon ja katteltu kaikkia erikoisia juttuja. Lapset on jaksaneet ihan tosi hyvin ja me ollaankin Tommin kanssa ihmetelty miten ne onkin jaksanut niin hyvin ja ettei tää lasten kanssa matkustaminen/ autolla reilaaminen näytäkään olevan niin vaikeaa, kun ennen matkaa vähän aateltiin. Ehkä asiaa on auttanut, että ne on tottuneita autolla matkustajia ja että on helpompi reilata autolla kun jos esim. reilattaisiin lasten kanssa junilla.

Välillä on vähän väsyttänyt yöpaikan ja maan vaihtaminen koko ajan, mutta aina ollaan sitten taas nähty ja koettu jotakin uutta ja hienoa. Onneksi meillä on yksi vaatekassi, kaksi reppua ja kylmälaukku, joten kamojen kasaaminen menee jo tosi rutiinilla. Nyt ollaan oltu 11 maassa tämän reissun aikana ja vielä matka jatkuu. On tullut vähän sellainen olo, että ei ole silleen väliä missä maassa ollaan, yhteinäisessä Euroopassa kuitenkin. Aika erilaisia maita täällä on, mutta siltikin tosi hienoa, että tosta noin voi vaan vaihtaa maata ja kaikkia on helppoa, kun kuulutaan kaikki EU:hun. Tosi ystävällisiä ihmisiä on ollut erityisesti Sloveniassa ja Kroatiassa ja meidät on otettu todella ystävällisesti vastaan, ollaan jopa saatu lahjoja majapaikkojemme emänniltä. Kyllä on ihmiset ihmetelleet, kun ovat kuulleet että olemme Suomesta ja autolla!

 

Eilen oli järkyttävän kuuma varsinkin kun isi ja äiti sanoi että olkaa nyt siellä ulkona kun Suomessa te sitten valitatte että on kylmä, no sehän ei pidä paikkaansa ollenkaan varsinkaan kesällä. Aamuisin jos herään aikaisin tekisi mieli tehdä jotain mutta usein miten isi ja äiti nukkuu vielä eivätkä Roosa tai Nelli ole vielä hereillä. Nyt Nelli kiertää mun ympärillä rinkiä ja huutaa että peppialan se ärsyttää kauheasti! Nyt tuoksuu herkku joten taidan lopettaa tähän.

 

Koska sää oli Alpeilla muuttumassa huonompaan päin, emme jääneet Gesäuseen toiseksi yöksi. Navigaattori kertoi, että Slovenian rajan jälkeen seuraavaan kaupunkiin on n. 200 km ja neljän tunnin ajomatka = 50 km/h?!?!? Tiet Itävallassa ovat aivan täydellisessä kunnossa, joten tulos kuulosti aika erikoiselta. Matkalla navin antama arvio kuitenkin paljastui todenmukaiseksi. Itävallassa taajamien ulkopuolella ei pääasiallisesti ole eritelty nopeusrajoituksia, vaan voimassa on yleisrajoitus 100 km/h. Tuota nopeutta kuitenkin pystyy ajamaan mottoriteiden ulkopuolella vain formula ykkösellä tai ratapyörällä, koska tiet ovat todella mutkaisia ja jyrkkiä. 12 % nousut ja laskut ovat ihan tavanomaisia ja normaalin henkilöauton, saati Wanha Herra Mursun hytistä katsottuna tiet näyttävät pystysuorilta. On jännä tunne, kun ajettaessa suht tasaista osuutta sujuvaa satasta vauhti alkaa yht'äkkiä hyytyä ja pienempää pykälää pitää työntää silmään, kunnes auto meinaa tukehtua jo kakkosella. Moottoripyöriä on liikenteessä todella paljon ja erityisesti tehokkaita kyykkypyöriä. Harrastuksena tuntuu olevan pienellä porukalla ajo alppiteitä niin lujaa kuin uskaltaa. Eräskin neljän pyörän porukka paahtoi menemään ohitsemme jyrkkää alamäkeä toista sataa lasissa paljon vastaantulijoista piittaamatta. Alamäen lopussa seisoi sitten kiitos: yksi pyöristä oli lentänyt pellolle ja naispuolinen kuski makasi heinikossa ilman pottaa. Paikalla oli jo paljon porukkaa, joten emme jääneet pelastustoimiin vaan jatkoimme rauhassa matkaamme. Kolmella muulla motoristikaverilla oli aika vakavat ilmeet. Parin minuutin päästä tulikin jo lanssia ja kyttäautoja vastaan.

 

Sloveniasta olin buukannut Mariborgin kaupungista omakotitalon yläkerran asunnon. Alakerrassa asui eläkeläispariskunta, joka huoneistopisnestä pyöritti. Iso omakotitalo, tyhjiä huoneita yllinkyllin ja vuokraamalla satunnasille kulkureille kämpän voi helposti tuplata eläkkeensä. Ei pöllömpi idea ja tulee samalla tutustuneeksi kaikenlaisiin ihmisiin ympäri maailmaa. Viereisessä talossa oli kulmakuppila, jossa päätimme Sadun kanssa käydä vielä hörppäämässä paikalliset oluet ennen nukkumaan menoa. Ilta venähti, kun juuri ennen sulkemisaikaa paikalle saapui kovalla metelillä naapuruston vanha kaveriporukka joka sulki meidät baariin sisään pilkun jälkeen ja alkoivat tarjoilla juomia ja elämäntarinoitaan. Emme halunneet olla huonoja vieraita, ja jäimme istumaan iltaa. Kuppilan pyörittäjä oli hauska leidi Dominikaanisesta Tasavallasta, joka ilmeisesti vanhojen hyvien aikojen muistoksi antoi ryhmä rämän jatkaa juhliaan kuppilassa pitkään sulkemisajan jälkeen. Jossain vaiheessa leidi antoi periksi anelevalle katseellemme ja raotti lukittua ovea sen verran, että pääsimme luikahtamaan nukkumaan.

Öisen isäntäporukkamme neuvosta (ja samaan aikaan sitä vastaan) suuntasimme kohti Slovenian rannikkoa. Matkalla koukkasimme Slovenian merkittävimmässä matkakohteessa Postojnan luolastossa. Siellä hypätään kaivosvaunun kaltaiseen ajoneuvoon ja kiidetään pää luolan kattoa hipoen pitkät matkat maan syvyyksiin, jossa odottaa Euroopan hienoin tippukiviluolasto. Maan alla talsitaan yli 25 km käsittävästä luolaverkostosta noin tunnin kestävä osuus oppaan johdolla. Luolan syvyyksistä on löydetty maailman isoin maanalaiseen elämään sopetunut otus, Proteus anguinus. Ylimittaisen sisiliskon näköinen, parhaimmillaan 30 cm pitkä sokea liero saattaa elää satavuotiaaksi, olla ilman ruokaa yli kymmenen vuotta ja sydänkin pampattaa vain kerran minuutissa. Kun ruokaa on niinkin vähän, kuin maan syvyyksissä voi kuvitella olevan, kannattaa ottaa rauhallisesti.

Postojnasta oli reilu tunnin matka Piraniin, pieneen Italialaistyyliseen rannikkokaupunkiin, josta olimme varanneet huoneiston viikonlopuksi. Slovenian rantaviiva on vain noin 40 kilometriä pitkä ja niemen kärjessä sijaitseva Piran kököttää melko keskellä sitä. Yhdeltä istumalta voi katsella pohjoiseen ja länteen kohti Italiaa ja kääntämällä päänsä etelään näkee muutaman kilometrin päässä Kroatian. Aamulla lähdimmekin Triesteen, Italiaan syömään jätskitötteröt ja puolelta päivin olimme jo takaisin Slovenian puolella hiekkarannalla. Iltapäivästä kävimme syömässä uskomattoman hyviä mereneläviä merenrantaravintolassa ja vielä auringonlaskussa uimassa Adrianmeressä.

 

Slovenia on ollut kaikin puolin yllätys. Maa, josta kukaan ei tiedä mitään muuta kuin "Hello, this is Ljubljana! Our points for Eurovision are..." osoittautuu yllättävän kehittyneeksi ja vauraaksi yhteiskunnaksi omine erikoisuuksineen. Hinnat ovat lähes Suomen luokkaa, ehkä -20% pois kaikesta, mutta sillä saa siistin, sivistyneen ja kultturellin matkakohteen monipuolisine miljööneineen. Sisämaassa on vuoristomainen, vehreiden laaksojen maa pienine kaupunkeineen ja valtavine viinitarhoineen ja lännessä on välimerellinen aurinkorannikko. Kaikki puhuvat loistavasti englantia (ja todennäköisesti historiallisista syistä myös Saksaa ja Italiaa) ja palvelu pelaa viimeisen päälle. Liikennekulttuuri tuntuu Sloveniassa monien itäeuroopan maiden jälkeen jopa rauhalliselta, ja ylilyönnit reikäpäisine kaahaajineen loistavat poissaolollaan. Tunnin kiepautus kaaottisen Italian puolella tänään tuntui kuin joltain kehitysmaalta, jossa autot on otettu käyttöön vasta tänä vuonna. Skootteria ja autoa tulee Triestessä ohi joka puolelta ja kukaan ei noudata mitään sääntöjä. Jos ajat vähemmän kuin 20 km/h ylinopeutta, takana tulijat vilkuttelevat pitkiä.

On oikeastaan sääli lähteä täältä jo huomenna, mutta ainakin Kroatia on vielä nähtävä ja jossain vaiheessa pitäisi varmaan ajatella myös kotiin paluuta... Navin mukaan tästä on matkaa Tallinnan satamaan 2232 km. Kilsoja alla on tällä hetkellä n. 3200.
 

 

Prahasta lähdimme sitten heti aamutuimaan klo 11 jälkeen, ajelemaan kohti Alppeja! Yövyimme teltassa, vaikka Roosa jo kovasti ilmoittikin ettei hän ainakaan ilman tyynyä lähde minnekkään. Ajelimme siis koko päivän rauhalliseen tahtiin kohti Itävallan Gesäusenin luonnonpuistoa. Näkymät muuttuivat todella nopeasti aivan mielettömän hienoiksi ja korkeiksi sekä kalteviksi. Itävalta on aika siisti alue ja kaikki talot ja pihat tiptop. Ihmettelimme muunmuassa miksi sieltä ihan sairaan korkealta pitää ajella nurmikko. Ensin aattelin että kyllä jotkut lampaat ne varmasti siellä ne pitää kunnossa, kunnes ihan oikeasti näin miehen joka leikkasi nurmea siellä kaltevassa rinteessä.

No joo yöpyminen teltassa olisi ihan kivaa, jos olisi kunnon varusteet, mutta mehän jätettiin kotiin melkeinpä kaikki muut yöpymisvälineet paitsi itse teltat. Että pikkasen oli kovaa ja kuumaa ja sitten taas kylmää, Iiriksen sanoja lainatakseni. Tarkoitus oli telttailla kaksi yötä Alpeilla, mutta koska sää oli muuttumassa sateiseksi, oltiin vain yksi yö (ja koska olihan se aika karseeta, kun koko ajan joku heräili ja taas teltta auki kun jollakin tuli pissahätä...)

No jokatapauksessa seuraavana päivänä lähdettiin tutustumaan Itävallan vuoristoon lähemmin ja käveltiin sellanen kierros siellä metsäpoluilla ja pyöräteillä. Roosuli otti kovasti kuvia kaikista kukista, joita se näki ja muutenkin se on kovin innostunut kuvaaja. Iiris valitti kuumuutta ja laahusteli ja Nellu käveli välillä reippaasti ja välillä matkusti esimerkiksi mun olkapäillä. Parin episodin ja jätskien syönnin jälkeen lähdettiin ajamaan kohti seuraavaa yöpaikkaa, mikä olikin sitten seuraavassa maassa eli Slovenian Mariborgissa.