Slovakia. Elikkäs lähdimme tulemaan takaisin kotia kohti ja päätimme mennä Slovakian kautta Puolaan päin. Slovakiasta emme tienneet paljoakaan, mutta Slovakia osoittautui oikein hauskaksi paikaksi. Saksaa puhuivat paremmin kuin englantia ja minä pääsin vähän tulkkaamaan yöpaikkamme isännän ja Tommin välillä. Yöpymispaikkamme pariskunnalle oli täysi yllätys, että meillä oli kolme lasta mukanamme. Varauksessa oli tullut joku virhe ja heillä oli tieto vain kahdesta aikuisesta, muuten asia olisi ollut vissiin ihan ok, mutta kun jostakin syystä siellä paikassa oli erityisenä toiveena, että ei lapsia ollenkaan. No siinä sitten oltiin jo kaikki kamat leväytettynä ja lapset ulkona leikkimässä. Lopputuloksena oli että isäntä sanoi, että tämä oli nyt  meidän lapsille lahja, että ei tarvitse maksaa heistä mitään lisähintaa tms.

Eli kieliä kannattaa aina opiskella! Enpä tiennyt silloin yläasteella, että saksaa puhutaan näin monessa Euroopan maassa ja että nää tyypit täällä ei välttämättä osaa ollenkaan englantia, vaikka ollaan kuitenkin Euroopassa. No joo, sitten seuraavana päivänä meillä oli ylläri lapsille  (Koska Roosa oli ihan pettynyt kun se kuuli, että Suomessa on Juhannus ja me ollaan täällä ihan muualla. Se moneen kertaan totesi Iirikselle, että: " Iiris me ollaan täällä ja meillä ei oo kokkoa, nyt lähdetään kyllä Suomeen." Vietiin lapset siis palkintomatkalle ja  juhannusreissulle isoon vesipuistoon. Palkintomatkalle koska ne on jaksaneet hyvin kiertää museoissa jms. Siitähän ne tykkäsi ja olihan se kivaa kokeilla esimerkiksi sellasia kuumia lähteitä, joita tulee Slovakiassa ja Unkarissa maan alta. Sen takia täällä on paljon kylpylöitäkin, koska täällä hyödynnetään niitä kuumia lähteitä..

Unkari. Tuhatvuotinen valtakunta idän sekä lännen välillä täynnä sepitettyjä ja ei niin sepitettyjä tarinoita. Kroatian sekoilujen jälkeen suuntasimme Balatonin rannoille. Balaton on n. 75 km pitkä ja muutaman kilometrin levyinen tuliperäisen toiminnan synnyttämä Keski-Euroopan suurin järvi. Pohjoisrannalla sijaitsee useita jo miljoonia vuosia sitten sammuneita tulivuoria, joiden ympäristöönsä puhaltama tuliperäinen kiviaines on tehnyt maasta hyvin hedelmällisen ja alue tunnetaankin erityisesti viineistään. Järvi on matala ja rannoiltaan hiekkainen; seikkoja jotka tekivät Balatonin rannoista jo 1800-luvulla suositun lomailukohteen. Globalisaation tarjoama mahdollisuus unkarilaisille matkustaa omien rajojensa ulkopuolelle yhdistettynä Euroopan talouskaaokseen on kuitenkin tehnyt viime vuosina alueella tuhojaan, aiheuttaen ylikuumentuneen turistibisneksen kyykkäämisen. Joka kolmas ranta-asunto on myynnissä ja puolet hotelleista/majataloista/ravintoloista on laittanut lapun luukulle.

Itse järvi on ihan huippu, veden lämpötila kesäpäivisin on n. +25 ja hiekkaisia rantoja on tarjolla muutaman kilometrin välein. Päiväsaikaan osalle rannoista on nimellinen sisäänpääsymaksu, jolla katetaan paikalla jatkuvasti päivystävän lääkärin kulut. Roosa sai järvestä jonkun naarmun/ötökän pureman ja terveydenhoitohenkilökunta oli heti paikalla vajaan kymmenen askeleen päässä. På gratis. Kävimme myös tölläämässä pariakin tuliperäisesti syntynyttä calderaa, joista toisen laelle oli jo 700 vuotta sitten joku keksinyt linnoituksen kyhäämään. Toisen kukkulan kupea oli aikoinaan louhittu, joka oli paljastanut muinaisen maanalaisen laavajärven geologisine erikoisuuksineen.

Balatonin maaseutumeiningin rentouttamina sukelsimme sykkivään Budapestiin. Eurooppalaisen kulttuurin ja taiteen keskipisteenä tunnettu kaupunki suurellisine arkkitehtuureineen ja valtavavine ihmisvirtoineen oli aisteja stimuloiva kokemus. Kävimme kansallisgalleriassa pällistelemässä sekä maailmankuulujen taiteentekijöiden tuherruksia että muinaisaarteita kreikkalaisesta kulttuurista aina egyptiläisten kautta kymmentuhatvuotisiin emopatsaisiin. Toisena yönä lepuutimme huoneistossa jonka hissi ja rappukäytävä sisäpihoineen oli jo itsessään omanlainen kulttuurikokemuksensa. Vanhan, jo rapistuneen eleganssin historiallinen havina kävi noissa rapautuneissa kalkkikoristelluissa parvekkeissa ja pylväiköissä auringon paahtaman päivän kääntyessä iltaan elohopean osoittaessa yli 34 asteen. 

Kroatia on ollut oikea kommellusten ja kohelluksen maa. Heti ensimmäisenä aamuna oltiin Pulassa. Siis sen nimisessä kaupungissa, jossa oli muinaisten roomalaisten gladiaattorikoulujen rakennuttama amfiteatteri, jossa on tarjottu leipää, sirkushuveja ja verenvuodatusta joskus vuonna 50 ja nakki. Pulasta jatkoimme sisemmäksi Kroatiaa, kohti Plivnitsen kansallispuistoa. Ei muuta kuin yöpaikan osoite navigaattoriin j menoksi. Asetukset navista olen valinnut tietenkin siten, että päällystämättömille teille ei mennä. Kylä toisensa jälkeen tie alkaa muuttua kuoppaisemmaksi ja pusikkoisemmaksi ja lopulta löydämme itsemme kaatopaikalta, jonka jälkeen tie muuttuu ensin soratieksi ja lopulta metsätraktoriväyläksi. Sitten tuleekin vastaan teräsportti, jossa ilmaistaan riittävän monella kielellä: ulkomaalaisilta pääsy kielletty, alueelle tunkeutujat ammutaan. Tämä on nyt ilmeisesti se ensimmäisessä postauksessa ennustamani merkki, että on aika kääntyä takaisin. Myöhemmin Zagrebissa meinasin saada vielä rengaslukon autooni pysäköityäni "väärin" vanhaan kaupunkiin. Mutta alla lisää.

Kroatiassa siis oltiin tuossa pari päivää ja yötä. Käytiin tosi hienossa luonnonpuistossa katsomassa vesiputouksia ja käveltiin siellä yhden lammen ympärillä. Näkymät olivat tosi hienoja ja vesi turkoosin läpinäkyvää. Lapset saivat juosta vapaasti siellä poluilla, kunhan näkivät meidät. Innoissaan olivat, Nellukka oppi juoksemaan kiemurrellen varoen puiden juuria. Toiseksi yöksi mentiin Adrianmeren rannalle ja siellä käytiin iltauinnilla ja rannalla syömässä pitsaa. Kauheasti on tehty kaikenlaista ja menty paljon autolla paikasta toiseen. Välillä  on pidetty välipäiviä, jolloin ollaan kävelty paljon ja katteltu kaikkia erikoisia juttuja. Lapset on jaksaneet ihan tosi hyvin ja me ollaankin Tommin kanssa ihmetelty miten ne onkin jaksanut niin hyvin ja ettei tää lasten kanssa matkustaminen/ autolla reilaaminen näytäkään olevan niin vaikeaa, kun ennen matkaa vähän aateltiin. Ehkä asiaa on auttanut, että ne on tottuneita autolla matkustajia ja että on helpompi reilata autolla kun jos esim. reilattaisiin lasten kanssa junilla.

Välillä on vähän väsyttänyt yöpaikan ja maan vaihtaminen koko ajan, mutta aina ollaan sitten taas nähty ja koettu jotakin uutta ja hienoa. Onneksi meillä on yksi vaatekassi, kaksi reppua ja kylmälaukku, joten kamojen kasaaminen menee jo tosi rutiinilla. Nyt ollaan oltu 11 maassa tämän reissun aikana ja vielä matka jatkuu. On tullut vähän sellainen olo, että ei ole silleen väliä missä maassa ollaan, yhteinäisessä Euroopassa kuitenkin. Aika erilaisia maita täällä on, mutta siltikin tosi hienoa, että tosta noin voi vaan vaihtaa maata ja kaikkia on helppoa, kun kuulutaan kaikki EU:hun. Tosi ystävällisiä ihmisiä on ollut erityisesti Sloveniassa ja Kroatiassa ja meidät on otettu todella ystävällisesti vastaan, ollaan jopa saatu lahjoja majapaikkojemme emänniltä. Kyllä on ihmiset ihmetelleet, kun ovat kuulleet että olemme Suomesta ja autolla!

Eilen oli järkyttävän kuuma varsinkin kun isi ja äiti sanoi että olkaa nyt siellä ulkona kun Suomessa te sitten valitatte että on kylmä, no sehän ei pidä paikkaansa ollenkaan varsinkaan kesällä. Aamuisin jos herään aikaisin tekisi mieli tehdä jotain mutta usein miten isi ja äiti nukkuu vielä eivätkä Roosa tai Nelli ole vielä hereillä. Nyt Nelli kiertää mun ympärillä rinkiä ja huutaa että peppialan se ärsyttää kauheasti! Nyt tuoksuu herkku joten taidan lopettaa tähän.

Sloveniasta olin buukannut Mariborgin kaupungista omakotitalon yläkerran asunnon. Alakerrassa asui eläkeläispariskunta, joka huoneistopisnestä pyöritti. Iso omakotitalo, tyhjiä huoneita yllinkyllin ja vuokraamalla satunnasille kulkureille kämpän voi helposti tuplata eläkkeensä. Ei pöllömpi idea ja tulee samalla tutustuneeksi kaikenlaisiin ihmisiin ympäri maailmaa. Viereisessä talossa oli kulmakuppila, jossa päätimme Sadun kanssa käydä vielä hörppäämässä paikalliset oluet ennen nukkumaan menoa. Ilta venähti, kun juuri ennen sulkemisaikaa paikalle saapui kovalla metelillä naapuruston vanha kaveriporukka joka sulki meidät baariin sisään pilkun jälkeen ja alkoivat tarjoilla juomia ja elämäntarinoitaan. Emme halunneet olla huonoja vieraita, ja jäimme istumaan iltaa. Kuppilan pyörittäjä oli hauska leidi Dominikaanisesta Tasavallasta, joka ilmeisesti vanhojen hyvien aikojen muistoksi antoi ryhmä rämän jatkaa juhliaan kuppilassa pitkään sulkemisajan jälkeen. Jossain vaiheessa leidi antoi periksi anelevalle katseellemme ja raotti lukittua ovea sen verran, että pääsimme luikahtamaan nukkumaan.

Öisen isäntäporukkamme neuvosta (ja samaan aikaan sitä vastaan) suuntasimme kohti Slovenian rannikkoa. Matkalla koukkasimme Slovenian merkittävimmässä matkakohteessa Postojnan luolastossa. Siellä hypätään kaivosvaunun kaltaiseen ajoneuvoon ja kiidetään pää luolan kattoa hipoen pitkät matkat maan syvyyksiin, jossa odottaa Euroopan hienoin tippukiviluolasto. Maan alla talsitaan yli 25 km käsittävästä luolaverkostosta noin tunnin kestävä osuus oppaan johdolla. Luolan syvyyksistä on löydetty maailman isoin maanalaiseen elämään sopetunut otus, Proteus anguinus. Ylimittaisen sisiliskon näköinen, parhaimmillaan 30 cm pitkä sokea liero saattaa elää satavuotiaaksi, olla ilman ruokaa yli kymmenen vuotta ja sydänkin pampattaa vain kerran minuutissa. Kun ruokaa on niinkin vähän, kuin maan syvyyksissä voi kuvitella olevan, kannattaa ottaa rauhallisesti.

Postojnasta oli reilu tunnin matka Piraniin, pieneen Italialaistyyliseen rannikkokaupunkiin, josta olimme varanneet huoneiston viikonlopuksi. Slovenian rantaviiva on vain noin 40 kilometriä pitkä ja niemen kärjessä sijaitseva Piran kököttää melko keskellä sitä. Yhdeltä istumalta voi katsella pohjoiseen ja länteen kohti Italiaa ja kääntämällä päänsä etelään näkee muutaman kilometrin päässä Kroatian. Aamulla lähdimmekin Triesteen, Italiaan syömään jätskitötteröt ja puolelta päivin olimme jo takaisin Slovenian puolella hiekkarannalla. Iltapäivästä kävimme syömässä uskomattoman hyviä mereneläviä merenrantaravintolassa ja vielä auringonlaskussa uimassa Adrianmeressä.

Slovenia on ollut kaikin puolin yllätys. Maa, josta kukaan ei tiedä mitään muuta kuin "Hello, this is Ljubljana! Our points for Eurovision are..." osoittautuu yllättävän kehittyneeksi ja vauraaksi yhteiskunnaksi omine erikoisuuksineen. Hinnat ovat lähes Suomen luokkaa, ehkä -20% pois kaikesta, mutta sillä saa siistin, sivistyneen ja kultturellin matkakohteen monipuolisine miljööneineen. Sisämaassa on vuoristomainen, vehreiden laaksojen maa pienine kaupunkeineen ja valtavine viinitarhoineen ja lännessä on välimerellinen aurinkorannikko. Kaikki puhuvat loistavasti englantia (ja todennäköisesti historiallisista syistä myös Saksaa ja Italiaa) ja palvelu pelaa viimeisen päälle. Liikennekulttuuri tuntuu Sloveniassa monien itäeuroopan maiden jälkeen jopa rauhalliselta, ja ylilyönnit reikäpäisine kaahaajineen loistavat poissaolollaan. Tunnin kiepautus kaaottisen Italian puolella tänään tuntui kuin joltain kehitysmaalta, jossa autot on otettu käyttöön vasta tänä vuonna. Skootteria ja autoa tulee Triestessä ohi joka puolelta ja kukaan ei noudata mitään sääntöjä. Jos ajat vähemmän kuin 20 km/h ylinopeutta, takana tulijat vilkuttelevat pitkiä.

On oikeastaan sääli lähteä täältä jo huomenna, mutta ainakin Kroatia on vielä nähtävä ja jossain vaiheessa pitäisi varmaan ajatella myös kotiin paluuta... Navin mukaan tästä on matkaa Tallinnan satamaan 2232 km. Kilsoja alla on tällä hetkellä n. 3200.
 

Prahasta lähdimme sitten heti aamutuimaan klo 11 jälkeen, ajelemaan kohti Alppeja! Yövyimme teltassa, vaikka Roosa jo kovasti ilmoittikin ettei hän ainakaan ilman tyynyä lähde minnekkään. Ajelimme siis koko päivän rauhalliseen tahtiin kohti Itävallan Gesäusenin luonnonpuistoa. Näkymät muuttuivat todella nopeasti aivan mielettömän hienoiksi ja korkeiksi sekä kalteviksi. Itävalta on aika siisti alue ja kaikki talot ja pihat tiptop. Ihmettelimme muunmuassa miksi sieltä ihan sairaan korkealta pitää ajella nurmikko. Ensin aattelin että kyllä jotkut lampaat ne varmasti siellä ne pitää kunnossa, kunnes ihan oikeasti näin miehen joka leikkasi nurmea siellä kaltevassa rinteessä.

No joo yöpyminen teltassa olisi ihan kivaa, jos olisi kunnon varusteet, mutta mehän jätettiin kotiin melkeinpä kaikki muut yöpymisvälineet paitsi itse teltat. Että pikkasen oli kovaa ja kuumaa ja sitten taas kylmää, Iiriksen sanoja lainatakseni. Tarkoitus oli telttailla kaksi yötä Alpeilla, mutta koska sää oli muuttumassa sateiseksi, oltiin vain yksi yö (ja koska olihan se aika karseeta, kun koko ajan joku heräili ja taas teltta auki kun jollakin tuli pissahätä...)

No jokatapauksessa seuraavana päivänä lähdettiin tutustumaan Itävallan vuoristoon lähemmin ja käveltiin sellanen kierros siellä metsäpoluilla ja pyöräteillä. Roosuli otti kovasti kuvia kaikista kukista, joita se näki ja muutenkin se on kovin innostunut kuvaaja. Iiris valitti kuumuutta ja laahusteli ja Nellu käveli välillä reippaasti ja välillä matkusti esimerkiksi mun olkapäillä. Parin episodin ja jätskien syönnin jälkeen lähdettiin ajamaan kohti seuraavaa yöpaikkaa, mikä olikin sitten seuraavassa maassa eli Slovenian Mariborgissa.
 

Berliiniä pari kolme päivää jynssättyämme päätimme jälleen hypätä tien päälle ja suuntasimme sunnuntaina 11.6 aamupäivällä reilu puolen tunnin päässä sijaitsevaan Potsdamiin. Kaupunki on ollut Preussin ja Saksan kuninkaiden ja viimeisen keisarin hallintokaupunki, johon nämä olivat rakennuttaneet ranskalaisen renesanssityylin innoittamina valtavia puistoja kujineen, palatseineen ja huvimajoineen. Valistusajan mukaan puistoihin oli rakennettu myös pyhättöjä kreikkalaisille jumalille ja muiden kulttuurien kotkotuksille. Palatseja oli oikeastaan kaksi; "kevyt" kesäpalatsi viinitarhoineen ja jykevämpi talvipalatsi lisärakennuksineen. Päärakennus oli selvästi tehty kilpailemaan Versaillesin kanssa peilihuoneineen ja meripihkasisustuksineen. Päivällä oli kuuma kuin pätsissä ja välimatkat olivat suureellisen arkkitehtuurin mukaisesti pitkiä. Ihmettelen vain, miten se hovi on jaksanut niissä peruukeissaan ja röyhelöissään laahustaa kesäisin pitkin kilometrien pituisia puistokujia palatsista toiseen, kun mekin olimme ihan hiessä vaikka olimme kevyesti vaatetettuja. No jaa, kai ne palvelijat kantoivat niitä sitten ympäriinsä ja aateliset sen kun ryystivät viiniä. Potsdamin Neue Palais ja muutkin Berliinin ympäristön kulttuurikohteet on restauroitu verrattain hiljattain, pääosin 1990-luvun jälkeen. Muurin kaatumisen aikoihin kaikki oli täysin rapistunutta ja tämäkin puisto kasvoi vielä pitkään koiranputkea.

Aikamme puistoissa paahduttuamme lähdimme taas autobaanalle ja käänsimme keulan kohti Tsekkejä. Tyylillemme uskollisesti väistimme tullitiet ja kiemurtelimme Dresdenin eteläpuolella sijaisevan vuoriston lomitse rajan yli ja saavuimme illalla Prahaan, josta olimme buukanneet itsellemme kattohuoneiston pariksi päiväksi. Pennut olivat aivan liekeissä, kun studiokämpässä oli kylpyamme, kaksi kerrosta ja monta huonetta, jossa pystyi leikkimään vaikka piilosta. Ikkunoista näki suoraan alas Vltavan yli ja Petrinin kukkulalle, jonne heti seuraavana aamuna suuntasimme. Siellä oli peililabyrinttiä ja omalaatuinen "taikaluola", jonkun paikallisen ektravangantin taiteilijan galleria, jossa muutaman euron sisäänpääsyhinnalla sai tutustua fantasiatyylisiin öljyvärimaalauksiin ja veistoksiin, jotka olivat selvästi ottaneet kimmoketta Prahassa kaikkialla vastaan tulevaan goottilaiseen taidesuuntaukseen. Ensimmäinen yritys päästä Prahan linnaan ja sitä hallitsevaan Pyhän Vituksen katedraaliin kaatui ajoitukseen. Paikalla pitää olla ajoissa, jotta ehtii sisään turvatarkastusten ja lasten kiukuttelujen jälkeen. Toisena päivänäkin meinasimme olla polkuveneilyjen ja vanhassa kaupungissa palloilujen jälkeen myöhässä , mutta ehdimme vielä viime hetkellä pyörähtämään katedraalia ihmettelemässä ja vanhaa kuninkaanlinnaa katselemassa. Nelli päätti laittaa palatsit palasiksi ja huusi niin että koko Praha kaikui. Keräsimme kuitenkin rohkeutemme ja astelimme sisään linnan pihalla sijaitsevaan vanhempään Pyhän Yrjön basilikaan, jossa kuuntelimme tunnin verran Mozartia ja Vivaldia kuusihenkisen jousisoitinkokoonpanon esittämänä. Kokemus oli musertava sekä soitonnallisen laadun että miljöön puolesta.

Turistia Prahassa on tietenkin paikalla kuin meren mutaa ja hinnat useimmissa ravintoissa sen mukaisia. Kävimme syömässä kohta 150 vuotta vanhassa Slavia-ravintolassa, jossa oli kuvia jos kenestä presidentistä ja maailman kuuluisuudesta, jotka olivat myöskin kuppilassa vierailleet. En ihmettele, sillä pöperö oli taivaallista ja palvelu kuin oppikirjasta. Ja yllättäen hinta kohtuullinen. Illalla kävimme vielä Sadun kanssa ryystämässä drinkkejä muovituopeista Vltavan rannalla kämppämme ikkunan alla sijaitsevassa ulkoilmabaarissa. Praha on (edelleen) tosi cool, ja valtavista turistilaumoista huolimatta tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ja -lompakkoisille jos jaksaa vähän irtautua peruskuviosta.

Heipparallaa! Täältä Berliinistä kirjoittelen minäkin, että täälläpäs ollaankin :). Aika kauhiasti ollaan ajettu autolla tännepäin, mutta lopultakin päästiin maaliin. Minäkin jopa ajoin autolla ja hah, ohitin pari puolalaista rekkaa! Tommi tosin sanoi, että se väsyy enemmän pelkääjän paikalla kuin ajaessa. Tytöt on istunut hienosti takapenkillä milloin mitäkin tehden. Välillä kyllä Nellusterilla on mennyt hermot, mutta yllättävän hyvin on karkin voimalla saatu se hiljennettyä.

Nyt ollaan siis oltu täällä Saksan maassa pari yötä ja hauskaa on kun ymmärrän jotakin näiden puheesta, tosin tänään puhuin myös portugalia kun yritin tilata saksaksi juomaa. Erilaisissa museoissa ollaan käyty ja lapset on jaksanut yllättävän hyvin kanssa kierrellä museoissa ja puistoissa. Tosin ollaan vältelty vähän tollasia juutalais-hitler-muistojuttuja täällä ja käyty vähän lapsiystävällisemmissä paikoissa kuten tekniikan- ja luonnonmuseoissa. Tee-se-itse-messut olivat myös hauskat, lapset saivat askarrella kaikenlaista vanhoista tietokoneen romuista. Tommikin on istunut jo poliisin kyydissä tönäistyään meidän Mursulla yhtä saksalaisrouvan vuokra-autoa, josta rouva nosti kauhean metakan. Poliisit olivat kuitenkin ymmärtäväisiä, kun autoihinkaan ei tullut mitään jälkiä.

Saatiinpa taas idea lähteä reissuun. Jokunen hetki edellisestä raportoidusta reissusta onkin jo (kts. https://tieto.vuodatus.net/). Päällimmäisenä ajatuksena oli tunkea kakarat takapenkille ja lähteä näyttämään niille Eurooppaa, jotta ymmärtäisivät jotain kulttuurillisten juuriensa perään. Samalla tulee itse nähneensä paikkoja, joihin ei ole koskaan ehtinyt mennä. Siis kamat Mursun ronttiin ja keula kohti etelää. Niin pitkälle mennään kunnes joku työntää konepistoolin piipun nenään ja sanoo: Stop! You shall not pass!

Tarkoitus oli hypätä 5. kesäkuuta maanantai-aamun ekaan nopeaan lauttaan rapakon toiselle puolelle, mutta pienen mutkan matkaan aiheutti passini vanheneminen edellisenä kesänä. Eikun aamulla lentokentän kyttikselle express-passia tilaamaan. Päivä kuluikin siinä sitten passia iltapäiväksi odotellessa. Haettiin vielä mätänetistä laadukas perheteltta 14,90,- mukaan varmuuden varalta. Aijoo, ja rekisteriotteestahan pitää olla ihan oikea paperiversio ulkomailla mukana, vaikkei sitä kotomaassa enää kukaan kaipaa. Iltapäivästä koukittiin uunituore passi Jätkäsaaresta (sen saa tilata kolmeen eri paikkaan) ja hurautettiin kiesi lautan uumeniin.

Lauttamatka katamaraanilla on hätäinen, puolitoista tuntia ja ollaankin jo Tallinnassa. Pikalautan etuna on muuten erityisesti sekin, että se vetää maksimissaan n. 120 autoa, jonka Tallinnan sataman tieverkko pystyy tukehtumatta ottamaan vastaan. Sitten vaan pari tuntia posotusta Pärnun suuntaan ja vähän ohikin ja olimme perillä Kardlassa, telttapaikalla Itämeren rannalla. Virossa on ihan huippuja telttailu- ja leirintäpaikkoja, joita ylläpitää RMK (Viron metsähallitus). Mestat on yleensä hienoja, niihin saa autot hyvin parkkiin, vessat on siivottuja, polttopuita on tarjolla (mikäli paikka varustettu tulisijalla) ja IHAN ILMAISEKSI. Karttahaku kaikkiin vajaaseen 300 ylläpidettyyn paikkaan https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1qobnol9-CPlln50BJ7ANi8g07f0&hl=en_US&ll=58.64774070353385%2C24.845532950000006&z=6

Mätänetin teltasta ei ollut mihinkään, joten siirryimme keskellä yötä Sadun kanssa lasten telttaan, jossa sitten nukuimme koko perhe polvet toistemme suussa. Aamu oli kuitenkin aurinkoinen ja keittelimme trangialla aamupuurot ja kahvit. Kävimme vielä rannalla hukkaamassa Nellusterin Frozen-leluavaimen jonka jälkeen olimmekin huudon säestyksellä ihan valmiita lähtemään. Kokka kohti Latviaa. Valtion vaihtumista ei nykyään juuri meinaa edes huomata, tien pientareella on joku tappi, missä pieni kyltti, jossa asiasta ilmoitetaan. Muutaman tunnin ja noin kymmenen hengenvaarallista ohitusta todistettuamme (Ohituskieltomerkki? Rekka tai kaksi rinnakkain tulee vastaan? Ei koske ainakaan minua, sanoo latvialainen saksantuontibemarissaan ja painaa mustaa savua taivaalle) päädyimme Riikaan. Liikenne ihan solmussa ja vetäisimme Mursun puiston reunaan parkkiin.

Hetken puistoissa palloiltuamme ja syötyämme olimme jälleen valmiita jatkamaan kohti Kaunasta, wanhaa hansakaupunkia keskellä Liettuaa. Kaupunki, tai siis ainakin vanha keskusta on tosi inhimillisen kokoinen parikerroksisine vanhoine taloineen ja kujineen. Keskellä on tori, jonka laitaan jokainen kynnelle kykenevä ammattikilta on omat kirkkonsa ja pytinkinsä vuosisatojen kuluessa pystyttänyt. Yön vietimme vanhassa, edelleen toiminnassa olevassa nunnaluostarissa ihan torin laidalla. Lapset tainnutettuamme kävimme vielä kävelyllä kohdassa, jossa kaksi jokea yhdistyy yhdeksi isoksi.

Aamulla taas kimpsut kasaan ja tien päälle. Nyt oli suuntana kaupunki nimeltä Malborg, Pohjois-Puolassa. Sananen muuten maisemista. Siinä missä Eesti on pelkkää pusikkoa, Latvia pelkkää hiekkaista mäntymetsää ja Liettua pelkkää tasaista peltoa (siis niinkuin TOSI tasaista, voit nähdä jopa taloja ja puita horisontin takaa); on Puola loputon ketju piskuisia kyliä, joita lehmuksilla reunustettu maantie yhdistää. Rekkoja on liikenteessä aivan tajuttomasti, ihan kuin koko maa olisi muuttamassa johonkin ja jättämässä kyliin vain hampaattomia mummoja...eiku just niinhän se taitaa mennä. Puola on myös tosi metsäinen, ja tiheiden lehtimetsien läpi kulkee kauniita puiden oksista muodostuneita tunneleita, joita ei muiden paikallisten nähtävyyksien ohella nää, jos ajaa pelkkiä moottoriteitä.

Malborg oli juuri sellainen kuin olin odottanut, yksi Euroopan hienoimpia linnoja, jossa näkemistä ja koluamista riitti koko päiväksi. Teutoniritarien 13. vuosisadalla perustama linna on vaihdellut omistajaa tiheään eri valloittajien ottaessaan sen haltuunsa ja tehden siihen myös omia mieltymyksiään mukailevia muutoksia ja lisäyksiä. Linnan resturointityöt aloitettiin jo 1500-luvulla, jolloin yritettiin estää linnan vajoaminen saviseen joenpenkkaan ja remontointia onkin sitten jatkettu ihan tähän päivään ja vielä varmasti hamaan tulevaisuuteen. Linna muureineen oli kärsinyt erityisesti mieltään jatkuvasti muuttavista arkkitehdeistä sekä toisesta maailmansodasta, jonka jälkeen järjestelmälliset ja argeologiaan perustuvat restauroinnit oli juuri saatu hyvälle tolalle, kunnes tulipalo 1959 poltti linnan poroksi. Nyt linna on jälleen rempattu upeaksi ja sitähän oli tullut meidän lisäksemme joku muukin katsomaan. Väisteltyämme aikamme turstilaumoja päätimme karistaa Puolan pölyt jaloistamme ja suunnata kohti Berliiniä. Maan vaihtumista ei huomaa taaskaan juuri muusta kuin nopeusrajoitusten päättymisestä moottoritiellä. Hyvin se 18-vuotias Mursunuorukainen jaksoi vielä vääntää viisarin kahteensataan.

Berliinistä lisää seuraavassa postituksessa...