Berliiniä pari kolme päivää jynssättyämme päätimme jälleen hypätä tien päälle ja suuntasimme sunnuntaina 11.6 aamupäivällä reilu puolen tunnin päässä sijaitsevaan Potsdamiin. Kaupunki on ollut Preussin ja Saksan kuninkaiden ja viimeisen keisarin hallintokaupunki, johon nämä olivat rakennuttaneet ranskalaisen renesanssityylin innoittamina valtavia puistoja kujineen, palatseineen ja huvimajoineen. Valistusajan mukaan puistoihin oli rakennettu myös pyhättöjä kreikkalaisille jumalille ja muiden kulttuurien kotkotuksille. Palatseja oli oikeastaan kaksi; "kevyt" kesäpalatsi viinitarhoineen ja jykevämpi talvipalatsi lisärakennuksineen. Päärakennus oli selvästi tehty kilpailemaan Versaillesin kanssa peilihuoneineen ja meripihkasisustuksineen. Päivällä oli kuuma kuin pätsissä ja välimatkat olivat suureellisen arkkitehtuurin mukaisesti pitkiä. Ihmettelen vain, miten se hovi on jaksanut niissä peruukeissaan ja röyhelöissään laahustaa kesäisin pitkin kilometrien pituisia puistokujia palatsista toiseen, kun mekin olimme ihan hiessä vaikka olimme kevyesti vaatetettuja. No jaa, kai ne palvelijat kantoivat niitä sitten ympäriinsä ja aateliset sen kun ryystivät viiniä. Potsdamin Neue Palais ja muutkin Berliinin ympäristön kulttuurikohteet on restauroitu verrattain hiljattain, pääosin 1990-luvun jälkeen. Muurin kaatumisen aikoihin kaikki oli täysin rapistunutta ja tämäkin puisto kasvoi vielä pitkään koiranputkea.

Aikamme puistoissa paahduttuamme lähdimme taas autobaanalle ja käänsimme keulan kohti Tsekkejä. Tyylillemme uskollisesti väistimme tullitiet ja kiemurtelimme Dresdenin eteläpuolella sijaisevan vuoriston lomitse rajan yli ja saavuimme illalla Prahaan, josta olimme buukanneet itsellemme kattohuoneiston pariksi päiväksi. Pennut olivat aivan liekeissä, kun studiokämpässä oli kylpyamme, kaksi kerrosta ja monta huonetta, jossa pystyi leikkimään vaikka piilosta. Ikkunoista näki suoraan alas Vltavan yli ja Petrinin kukkulalle, jonne heti seuraavana aamuna suuntasimme. Siellä oli peililabyrinttiä ja omalaatuinen "taikaluola", jonkun paikallisen ektravangantin taiteilijan galleria, jossa muutaman euron sisäänpääsyhinnalla sai tutustua fantasiatyylisiin öljyvärimaalauksiin ja veistoksiin, jotka olivat selvästi ottaneet kimmoketta Prahassa kaikkialla vastaan tulevaan goottilaiseen taidesuuntaukseen. Ensimmäinen yritys päästä Prahan linnaan ja sitä hallitsevaan Pyhän Vituksen katedraaliin kaatui ajoitukseen. Paikalla pitää olla ajoissa, jotta ehtii sisään turvatarkastusten ja lasten kiukuttelujen jälkeen. Toisena päivänäkin meinasimme olla polkuveneilyjen ja vanhassa kaupungissa palloilujen jälkeen myöhässä , mutta ehdimme vielä viime hetkellä pyörähtämään katedraalia ihmettelemässä ja vanhaa kuninkaanlinnaa katselemassa. Nelli päätti laittaa palatsit palasiksi ja huusi niin että koko Praha kaikui. Keräsimme kuitenkin rohkeutemme ja astelimme sisään linnan pihalla sijaitsevaan vanhempään Pyhän Yrjön basilikaan, jossa kuuntelimme tunnin verran Mozartia ja Vivaldia kuusihenkisen jousisoitinkokoonpanon esittämänä. Kokemus oli musertava sekä soitonnallisen laadun että miljöön puolesta.

Turistia Prahassa on tietenkin paikalla kuin meren mutaa ja hinnat useimmissa ravintoissa sen mukaisia. Kävimme syömässä kohta 150 vuotta vanhassa Slavia-ravintolassa, jossa oli kuvia jos kenestä presidentistä ja maailman kuuluisuudesta, jotka olivat myöskin kuppilassa vierailleet. En ihmettele, sillä pöperö oli taivaallista ja palvelu kuin oppikirjasta. Ja yllättäen hinta kohtuullinen. Illalla kävimme vielä Sadun kanssa ryystämässä drinkkejä muovituopeista Vltavan rannalla kämppämme ikkunan alla sijaitsevassa ulkoilmabaarissa. Praha on (edelleen) tosi cool, ja valtavista turistilaumoista huolimatta tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ja -lompakkoisille jos jaksaa vähän irtautua peruskuviosta.